|
|
||||
---Kolmannen kuukauden tapahtumat---
|
Ensimmäisen viikon tapahtumat Toisen viikon tapahtumat Kolmannen viikon tapahtumat Neljännen viikon tapahtumat Viidennen viikon tapahtumat Kuudennen viikon tapahtumat Seitsemännen viikon tapahtumat Kahdeksannen viikon tapahtumat Yhdeksännen viikon tapahtumat Kolmannen kuukauden tapahtumat Neljännen kuukauden tapahtumat Viidennen kuukauden tapahtumat Kuudennen kuukauden tapahtumat Seitsemännen kuukauden tapahtumat Kahdeksannen kuukauden tapahtumat Yhdeksännen kuukauden tapahtumat Kymmenennen kuukauden tapahtumat Yhdennentoista kuukauden tapahtumat Kahdennentoista kuukauden tapahtumat Tilanne ei ole muuttunut kuin pahemmaksi. Ainoa parannus on, että pahimman skenaarion toteutuminen sentään myönnettiin, vaikka se ei vaikutakaan mihinkään. Kaksi ja puoli kuukautta sittenhän nämä asiat jo olivat tiedossa; ydinala arvasi mitä tuleman pitää jo ensimmäisenä päivänä. (No eipä silti, oli jo ennalta selvää, että tällaista tulee käymään ennemmin tai myöhemmin. Esim. Nils-Axel Mörner julkaisi Tsunameista varoittavan kirjansa vain kuukauden pari ennen kuin sellainen Japaniin iski. Ladattavissa ilmaiseksi täältä.) Olisihan sinänsä turvajärjestelmiä voinut parantaa, mutta riskillä mennään ydinalalla jatkuvasti, koska turvallisuus ei ole rahallisesti kannattavaa. Lyhyellä aikavälillä - saisivat ekonomistitikin ottaa huomioon, että nyt TEPCO:lle arvioidaan koituvan jotain puoli triljoonaa dollaria vahingonkorvauksia. Selvää on, että firmat vain kaatuvat alta pois ja kansa maksaa. Eli reaktoriytimet kuplivat jo maan sisällä. Korkea-aktiivista vettä on kertynyt kellareihin, sekä erilaisiin tankkeihin ja altaisiin jo 100 000 kuutiota, ja osa valuu jatkuvasti valtamereen. Vähemmän aktiivista, mutta toki sallitut arvot monituhatkertaisesti ylittävää vettä pumppaillaan tahallaan ulapalle. Eipä siis mitään parannusta. Saatan päivittää tarkemminkin jos huvittaa, mutta nyt (11.6.) käärin kuukauden kokoon uuden hienon nettiuutispalvelun avulla. Reilu kuukausi sitten aloittanut Verkkomedia.org on seurannut Fukushiman tilannetta niin hyvin, että listaan sen julkaisemat uutiset tähän. Sivustolla ei ainakaan vielä ole hakutoimintoa, joten listaus on sikälikin tarpeellinen. Uutisten aikajärjestys kulkee uudemmasta vanhempaan, mutta ensiksi paras:
Amerikkalainen säteilysuojeluelin ilmoitti ronskisti lopettavansa tiedottamisen Japanista kantautuvasta laskeumasta, ellei tilanne oleellisesti muutu. Sillä hetkellä tilanne oli se, että radioaktiivisten aineiden määrä maaperässä lisääntyi koko ajan, sadeveden säteily ylitti juomavedelle määritetyn turvarajan ja paikoin maito oli käyttökelvotonta. Laskeuma näkyy siellä hyvin perusgammamittarilla, Suomessa ei sentään vielä. Suomen säteilysuojeluelin päätti kuitenkin tehdä vastaavan tietosulun, mutta röyhkeämmin sikäli, ettei se edes kertonut lopettavansa tiedottamista. Kun verkkomedia.org sitten huomasi ja julkaisi asian, niin heti seuraavana päivänä STUK:in sivulle ilmestyy hätäinen raportti Fukushimasta! (Siinä sanottiin tilanteen olevan vakaa, mikä ei edes/tietenkään pidä paikkaansa.) Välissä ehti vierähtää kokonainen kuukausi ilman, että viranomaiset olisivat informoineet veronmaksajia maailman vakavimmasta onnettomuudesta. Ainakin kansa oppii olemaan luottamatta säteilyturvakeskukseen, mikä on viisauden alku ydinvoima-asioissa. --------------VERKKOMEDIAN UUTISVIRTA FUKUSHIMASTA---------------
Japanilaispoliitikko: Tokiosta ja koko Japanista voi tulla asuinkelvoton (Natural News) 10.6. Tokiossa mitattu säteilyennätyksiä, määrät verrattavissa evakuoitaviin alueisiin (Yomiuri News) 9.6. Fukushiman säteilymäärät nousseet erittäin korkealle(RT) 4.6. Japanin pääministeri ilmoitti eroavansa Fukushiman takia (Time CNN) 2.6. Fukushimassa räjähti tiistaina (Dow Jones) 1.6. Raportti - Fukushimaa ympäröivien alueiden säteily verrattavissa Tshernobyliin (Bloomberg) 30.5. 'Songda' myrskyn ja sen tulvien pelätään levittävän saasteita Fukushimasta (ABC News) 30.5. Reaktori 5: jäähdytys pysähtyi 15 tunniksi (Xinhua) 29.5. Taifuuni Songda heikkeni kolmoskategoriaan, ei osu Fukushimaan (Bloomberg) 29.5. Meren radioaktiivisuus noussut rajusti laajoilla alueilla Japanin edustalla (AFP) 28.5. Fukushimaa maanantaina uhkaava 'Songda' myrsky kasvanut supertaifuuniksi (Bloomberg) 28.5. Taifuuni Songdan odotetaan iskevän Japaniin, hirmumyrsky iskee myös Fukushimaan 26.5. USA ja IAEA tiesivät Japanin reaktorituhot jo 3,5 tuntia maanjäristyksestä, kaikki tiedot salattiin (IntelHub) 26.5. Vapaaehtoiset eläkeläisinsinöörit viimeiseen tehtävään Fukushimassa (Telegraph) 26.5. Venäjän hätätilaministeri jyrähtää, 'Japanin olisi pitänyt julkistaa reaktorien sulaminen' (Russia Today) 25.5. Japani nosti lasten säteilysuosituksia 20 kertaisiksi, mielenosoittajat raivona Tokiossa (ABC) 24.5. YK:n tutkijat Japanissa, reaktorit sulaneet - TEPCO julkisti uusia hälyyttäviä tietoja (AP) 24.5. Säteilyturvakeskuksen tuorein (kuukauden tauon jälkeen) tilannearvio Fukushimasta 20.5. todistetusti virheellinen 24.5. Fukushiman 1-reaktorin säteily on noussut nopeasti ja rajusti! (Viranomaislähde) 24.5. Nato myrkyttää Libyaa köyhdytetyllä uraanilla (Foreign Policy Journal) 23.5. Tokion säteilymäärät virallista lukua viisinkertaisesti suuremmat - japanilainen ydintutkija (7-News) 21.5. TEPCO:n pääjohtaja erosi, Fukushiman tuhot ja tappiot jo $15 miljardia (Reuters) 20.5. Fukushima on raivoava hornankattila, mutta valtamedia vaikenee (Infowars) 19.5. Viranomaisvahvistus - Kaikki kolme räjähtänyttä reaktoria sulaneet Fukushimassa (Asashi.com) 18.5. Fukushiman ykkösreaktorin ydin on sulanut ulos paineastiasta (Kyoto University) 18.5. Radioaktiivisen materiaalin suuria pitoisuuksia havaittu Tokiossa (Arirang) 16.5. Japanin evakuointeja laajennetaan, insinöörit ovat luopuneet yrityksistään hallita reaktorituhoja (BBC) 16.5. Vahvistus - Kolme reaktoria vakavasti tuhoutunut (WSJ) 16.5. Fukushiman voimalan työntekijä kuollut (The Japan Times) 14.5. Viranomaiset vahvistavat - Fukushiman tuho ykkösreaktorissa on pahin mahdollinen 13.5.
|